Neuvostoliiton talous

Neuvostoliiton talous oli suunnitelmatalous, jossa toteutettiin marxilais-leninististä sosialismia. Neuvostoliiton perustuslaissa talousjärjestelmän ja koko yhteiskunnan tavoitteeksi sanottiin kommunismin, eli luokattoman, sosiaalisesti tasa-arvoisen ja tuotantovälineiden yhteisomistukselle perustuvan yhteiskunnan, luomisen. Kommunismia ei katsottu saavutetun Neuvostoliitossa, vaan ideologisesti sitä pidettiin eräänlaisena siirtymävaiheena uuteen yhteiskuntaan. Perustuslain mukaan kommunismin periaatteena oli ”kultakin kykyjensä mukaan, kullekin tarpeittensa mukaan”, mutta niin kauan kuin kommunismi oli saavuttamatta, periaatteena – ideologian mukaan – oli ”kultakin kykyjensä mukaan, kullekin panoksensa mukaan”, jolla viitattiin pyrkimykseen työpanosta vastaavaan palkkaukseen. Neuvostoliiton talousjärjestelmää on kuvailtu myös valtiokapitalismiksi, valtiomonopolistiseksi feodalismiksi^[1][2] ja aasialaiseksi tuotantomuodoksi.^[3][4]

Neuvostoliitossa toteutettiin maatalouden kollektivisointi ja Josif Stalinin johdolla valtakunnan nopea teollistaminen, johon liittyi voimakas kaupungistuminen. Elinkeinot muuttuivat maatalousvaltaisesta teollisuusvaltaisiksi: Neuvostoliitosta tuli teollisuusyhteiskunta. Teollistumisen ansiosta Neuvostoliitto voitti Adolf Hitlerin johtaman kansallissosialistisen Saksan toisessa maailmansodassa. Toisen maailmansodan jälkeen huomattavassa asemassa oli Neuvostoliiton Euroopan-puoleisen osan jälleenrakentaminen. Teollisuustuotannon määrässä Neuvostoliitto kasvoi Euroopan suurimmaksi ja maailmassa toiseksi suurimmaksi Yhdysvaltojen jälkeen, mutta keskimääräinen elintaso jäi silti jälkeen länsimaisesta. Hruštšovin aikana Neuvostoliiton talous kasvoi monena vuonna kaksi kertaa nopeammin kuin Yhdysvaltain talous, vuoden 1958 laman aikana kolme kertaa nopeammin.^[5] Teollisuudessa keskityttiin raskaaseen teollisuuteen, ja teollisuustuotanto vastasi huonosti kuluttajien tarpeisiin ja haluihin. Merkittävä osa Neuvostoliiton bruttokansantuotteesta kului asetuotantoon ja asevoimien ylläpitoon: vuodesta 1985 puolustusbudjetti oli 15–17 prosenttia bruttokansantuotteesta.^[6] Puolustukseen käytetyt resurssit eivät tuottaneet kansalaisille välitöntä hyvinvointia.

Neuvostoliiton talous oli alistettu keskusjohtoiselle hallinnolle. Neuvostoliiton taloussuunnittelusta vastasi valtion virasto Gosplan. Kiinteistöjen yksityisomistus ja yksityisten yritysten perustaminen ja sellaisten olemassaolo olivat Neuvostoliitossa kiellettyjä. Kiinteistöt ja taloudelliset organisaatiot olivat julkisessa omistuksessa. Investointipäätöksistä vastasivat virkamiehet ja poliitikot. Virkamiehet suunnittelivat kokonaisia kaupunkeja ja kaupunginosia, joihin rakennettiin betonielementtikerrostaloja. Neuvostoliitossa ilmeni usein pulaa erilaisista kulutushyödykkeistä, joita kuluttajat pyrkivät varastoimaan kun niitä oli saatavilla. Myymälöiden ulkopuolella oli tavanomaisesti pitkät jonot.

1. ↑ Papava, Vladimer. 1995. https://www.emerald.com/insight/content/doi/10.1108/03068299510091188/full/html?skipTracking=true
2. ↑ Voslensky, Michael. Nomenklatura: The Soviet Ruling Class, New York: Doubleday, 1984.
3. ↑ Wittfogel, Karl. Oriental Despotism: A Comparative Study of Total Power. Yale University Press. 1957.
4. ↑ https://onlinelibrary.wiley.com/doi/pdf/10.1111/j.1467-8330.1985.tb00642.x
5. ↑ John D. Garwood: Economic Growth for the Sixties. Financial Analysts Journal, touko-kesäkuu 1962, nro 18, s. 9. CFA Institute. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
6. ↑ http://fas.org/nuke/guide/russia/agency/mo-budget.htm